keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Mökkiviikonloppu!

 
 
Viikonloppu mökillä sujui ihanasti! Saavuttiin keskelle talvea ja lunta riitti, Aatu-koira oli innoissaan ja haisteli kaikenmaailman eläinten jälkiä minkä ehti, ei meinannut lenkeistä tulla loppua lainkaan kun aina olisi pitänyt mennä vain juoksujalkaa eteenpäin! Aatulla on hyvin vahva riistavietti ja oli kyseessä vainu rusakosta tai hirvestä (tai ihan vain oravasta, kissoista puhumattakaan :D) käynnistyy korvat kadottava hurja ajojahti; tämän vuoksi ei uskalleta pitää Aatua lenkeillä vapaana, onneksi hihnassa riittää pituutta sen verran että pääsee rauhassa touhottamaan :)
 

 
Mökillä oli myös appivanhempieni koira Allu, ja kyllä saivat taas kaverukset leikkiä ja melskata! Leikkivät tosi nätisti keskenään, lähinnä jahtaavat toisiaan ja välissä pitää vähän pomppia ja nuuskuttaa, sitä touhottamista on hauska seurata. Malttoivat kyllä välissä onneksi ottaa torkutkin ;)

 
 
Mökkinä meillä toimii anoppini lapsuudenkoti. Me ei olla kovin mökki-ihmisiä ja viihdytään kotona; voin suoraan tunnustaa olevani sen verran mukavuudenhaluinen että ne tavalliset mökki-olosuhteet saavat vain yökkäystä aikaan, vaikka se kuinka idyllisesti teoriassa onkin. Käytäntö ulkohuussissa ramppaamisineen onkin sitten eri juttu, no thanks! :D Tämä mökki on kuitenkin sellainen jossa mekin viihdytään, koska puitteet ovat kuin tavan omakotitalossa mutta mökkifiilistä on silti kun luontoa on ympärillä kilometritolkulla ja kesäisin pihan uima-allas tuo vähän viilennystä kun järvelle on pari kilometriä matkaa :) Kuitenkin neljän tunnin ajomatka ja kotoilu rajoittavat mökillä vierailun kerran vuoteen, liekö lapsen kanssa tulee sitten vietettyä herkemmin aikaa mökillä isovanhempien seurana :) Appivanhempani ovat remontoineet mökin täysin katosta lattiaan ja viimeinenkin remppa, eli vintti, saatiin juuri valmiiksi ja päästiin yöpymään siellä ensimmäistä kertaa! Aatu oli onnellinen ihan selkeästi häntä varten tehdystä ikkunasta ;)



Mökin piha-alue on etenkin talviaikaan aivan ihanan tunnelmallinen, upeat pihalyhdyt ja -valaistukset tuovat oman tunnelmansa kun taustalla on jättimäinen punainen latorakennus! Anoppi oli juuri saanut pihakuusiin laitettua valotkin kuulemma ihan minun mielikseni ja olivat kyllä mielettömän kauniit. Kovin hankala oli kännykällä nappaista pikakuvaa, joten tämä keittiön ikkunasta otettu otos saa kelvata kuvastamaan sitä fiilistä.
 


Sunnuntaina kun kotiuduttiin mökiltä, odotti postilaatikossa ihana ja odotettu ylläri; sekä kelan että postin ilmoitukset äitiyspakkauksen saapumisesta! Mies hakikin pakkauksen heti maanantaina töistä tullessaan ja kyllä se sisältö vain yllätti positiivisesti. Jotenkin kuvittelin ettei tuo tämän vuoden äitiyspakkauksen retrohenkisyys uppoaisi meikäläiseen mutta muutamaa vaatekappaletta lukuunottamatta ihastelin sisältöä aivan haltioissani, miten ihania! Aatukin oli innoissaan mukana tutkimassa mielenkiintoisen pahvilaatikon sisältöä.


Toki sunnuntaina riennettiin vielä juhlistamaan, onnittelemaan ja halimaan isukkeja. Suunnattiin ensin isovanhemmilleni jossa oli taas pöytä koreana mummon leipomia herkkuja karjalanpiirakoista ja munavoista täytekakkuun ja markanpulliin. Samalla reissulla sain annettua halit rakkaalle isäpuolelleni! Illaksi menimme katsomaan surullista lätkämatsia isäni luokse, onneksi seura oli peliä parempaa ;) Ja kyllä maistui illalla uni saunan jälkeen, koko porukalle! Aatu oli viikonlopun touhuista niin uupunut että nukkui tyytyväisenä sunnuntain läpeensä, eilen tiistaina oli taas lenkillä energiavarastot täynnä! :)

Työviikko olisi nyt sitten suoritettu jo yli puolenvälin ja viikonlopuksi on kivoja suunnitelmia tiedossa! Lauantaina mennään ystäväpariskunnan kanssa italialaiseen syömään ja leffaan katsomaan Nuija ja tosinuija II, joka sopii meidän köyhään huumorintajuun kuin nenä päähän :D Ihana nähdä vielä porukalla kunnes jakaudutaan koko porukka, tai siis lähinnä me naiset; heidän poitsunsa olisi tarkoitus putkahtaa maailmaan vielä marraskuun puolella! Perästä tullaan ;)

2 kommenttia:

  1. Oi oi, teille saapui äitiyspakkaus! Itse aikoinaan sen saadessaan innoissani moneen kertaan katselin sitä läpi hypistellen niitä pikkuruisia vaatteita. Esikoisen pakkaus -04 ei ollut kylläkään kovin mieleinen mutta joitakin niitä tuli käytettyä kyllä. :)
    Ihanaa seurata matkaanne kohti pienokaisen tuoksua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä äitiyspakkauksen hankkiminen oli jotenkin itsestäänselvyys meillekin, vaikka vähän ajattelin ettei tämän vuoden retro-teema olisi mieleinen - mutta aivan ihania juttuja siellä olikin! Ja oli se jotenkin ihana fiilis saada tuo paketti kotiin, oli kuulemma Postin tätiäkin hymyilyttänyt kun mies oli noutanut paketin ja sanonut että "tämän parissa se ilta kuluukin rattoisasti!" :D

      Poista