tiistai 27. tammikuuta 2015

Neuvolalääkäri

Tänään tiistaina (meneillään raskausviikko 36) meillä oli äitiysneuvolan viimeinen lääkärikäynti! Kaikki on kuulemma "valmiina", että nyt vain odotellaan typyn päätöstä siirtyä masusta virallisesti meidän luokse <3 kaikki arvot olivat jälleen kunnossa, sisätutkimuskin tehtiin ja kohdunkaula on pehmeä, lyhentynyt ja typy edelleen napakasti kiinnittyneenä ja laskeutuneena. Olen myös nyt viimeisen viikon sisään kokenut ensimmäisiä kivuliaita supistuksia! Olen ihan havahtunut siihen kun vatsa vetäytyy kivikovaksi samalla alaselässä ja alavatsassa kramppaa menkkakipumaisesti eikä mikään asento helpota sitä tunnetta. Aikamoisia juilimisia on tuntunut myös häntäluun alueella etenkin rasituksen yhteydessä, jota lääkäri ei sen kummemmin edes tutkinut, tai ei ainakaan siitä ääneen maininnut. Tästä kuitenkin juteltiin ennen sisätutkimusta ja on kyllä hyvin yleinen vaiva ja erityisesti varmasti meillä typy on asettautunut hyvin syvälle lantioon. Kaiken kaikkiaan lääkäri oli tyytyväinen raskauden kulkuun, olen pysynyt aktiivisena ja hyvinvoivana ja myös vauvalla vaikuttaa kaikki olevan mitä parhaiten :) ultrausta ei tähän käyntiin kuulunut joten emme saaneet minkäänlaista painoarviota joka ois ollut niin mielenkiintoista! Sf-mitta kasvaa kauniisti edelleen alakäyrän tuntumassa. Seuraava neuvolakäynti olisikin sitten jo parin viikon päästä! Viikonloppuna mies asensi myös Isofixin autoon ja siellä se kaukalokin jo odottaa matkustajaansa. Mikäs meidän tässä odotellessa <3

Neuvolasta kotiutuneena!
Meidän typylle syntyi sunnuntaina uunituore serkkupoika, kun mieheni veljen perhe kasvoi ihanalla pienellä ihmisellä! <3 Tänään he ovatkin jo kotiutuneet sairaalasta, joten viimeistään viikonloppuna päästään tutustumaan tähän uuteen tulokkaaseen.

Viime viikonloppuna juhlistettiin isäpuoleni 50-vuotispäivää! Siellä oli tupa täynnä rakkaita ihmisiä ja pöydät notkuivat ruoista. Itse leipasin sankarille täytekakun, jonka pohjina oli kaksi vaaleaa ja yksi tumma kääretorttupohja ja täytteenä äidin tekemää vadelma-mustikkahilloa, vaniljaista kermavaahto-rahkaseosta ja banskuviipaleita. Kakun koristelin kermalla, pensasmustikoilla ja vadelma-marmeladisydämillä :) Kuvaa en kyllä tajunnut luomuksesta ottaa, mutta herkullinen siitä tuli, ei liian makea!

Pensasmustikoita riitti onneksi väliapalarahkaankin!
Viikonloppuna meillä kahvitteli myös appivanhempani ja heidän duracell-koiransa Allu. Meidän Aatu ja Allu ovat parhaat kamut ja kyllä oli taas matot rullalla siitä rallista... Samalla kun poitsut hilluivat me juotiin kahvit ja teet, ja saatiin herkutella mustikkapiirakalla :) tein piirakkaa ison pellillisen josta riitti useita paloja myös vierasvaraksi pakkaseen. Käytän piirakoissa edelleen vain ja ainoastaan tätä Kodin Onnin reseptipohjaa joka vain on yksinkertaisesti kaikista helpoin ja herkullisin! Miksi sitä hyvää vaihtamaan ;) Mustikoiden lisäksi upotin piirakkaan myös loput viime kesän mustaherukoista ja päälle levitin vaniljasokerilla maustettua kreikkalaista jogurttia, nam!

Piirakkatehtailua! Valmiita paloja pakkaseen
vierasvaraksi :)

Tämän tarkempia kuvia ei näistä Touho-Toopeista saa otettua.
Tänään neuvolan jälkeen riensin suoraan kampaajalle saamaan esteettistä ensiapua tämän tyvikasvuni kanssa. En ole nyt raskausaikana halunnut värjätä hiuksiani ns. päänahkaa myöten jonka vuoksi tyvikasvua ollaan piilotettu vain raidoittamalla. Kampaajan jälkeen nappasin melkein siitä naapurista mukaani paikkakuntamme fb-kirppiksen sivuilta siskoni bongaaman Baby K'tan-kantoliinan (linkki) enkä malta odottaa että pääsen tuota testailemaan! :) tämä kantoliina on enemmän rintareppumainen vaihtoehto kuin tavallinen liina jonka koen itselleni jotenkin epäkäytännölliseksi... tämäkin ostamani yksilö oli täysin käyttämätön koska kyseiselle äidille ei vain ollut tullut sille tarvetta. Saas nähdä kuinka meidän käy, onneksi tässä lähipiirissä riittää näitä äityleitä joille tuon luovuttaa mikäli ei sovi omaan käyttöön :)

2 kommenttia:

  1. Hurjaa vauhtia viikot etenee! :) Poikamme oli 35-36 viikkoinen syntyessään, pieni mutta valmis ihmisenalku. <3 Olet kaunis tuleva äiti! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoista! :) viikot ovat kyllä hujahtaneet kovaa vauhtia, ajatella että varmastikin enintään 3 viikon kuluttua meitä onkin yksi enemmän? Aivan mieletöntä <3

      Poista